ongita
Kalastuslaissa maksuttomalla onkimisella tarkoitetaan onkimista, jossa vapa tai siima on onkijan kädessä tai käden ulottuvilla, eikä vavassa ole heittokalastukseen soveltuvaa kelaa, eikä vieheenä ole pilkki, uistin, perho tai muu keinotekoinen laite.
Käytännössä tämä tarkoittaa onkimista tavallisella, kelattomalla onkivavalla, jossa on luonnollinen syötti esim. mato tai kala. Nämä pitää olla joka onkijalla: eri pituisia vapoja, varakoukkuja, hyvä haavi, varapainoja, pihdit, kalapussi, syöttipurkki ja syöttejä.
Nämä olisivat hyvä lisä edelliseen listaan: vapalaukku tai pussi, varasiimaa, varaonkilaitteita, puukko, koukunirrottaja, varakohoja, vyötärölle kiinnitettävä kalalaukku ja laukku tai pussi kaikille tavaroille.
Syöttäminen eli mäskääminen tarkoittaa kalan houkuttelua onkipaikalle houkutusaineilla eli mäskeillä. Mäskit ovat viljaperäisiä jauhemaisia aineita joista sopivasti kostuttaen saadaan puristettua palloja. Palloja heitetään onkipaikalla kohtaan josta ongitaan. Alkumäskäyksessä heitetään pari mandariinin kokoista palloa. Mäskäystä jatketaan heittämällä 15-minuutin välein pienempiä palloja. Mäskäämistä voi tehostaa laittamalla mäskin sekaan koukkusyöttejä esim. matoja.
virvelöinti
Virvelivavalla viehettä heitettäessä kalastajan tavoitteena on saada vapa tekemään työtä. Vavan jousto toimii linkona, ja vieheen paino saa vavan taipumaan.
Jotta vieheen heittäminen olisi helppoa, vieheen painon tulisi olla vavan viehepainosuosituksen mukainen. Yleensä vavassa lukee selvästi, minkä painoisten vieheiden heittämisessä se on parhaimmillaan. Viehesuositus voi olla esimerkiksi 15–40 grammaa. Heittopituus riippuu myös siimasta: mitä ohuempi siima, sitä pidemmälle viehe lentää.
Virvelikalastajan kannattaa suosia lyhyitä, 10–20 metrin heittoja. Ne ovat tarkkoja, ja tuntuma vieheeseen on koko ajan hyvä, jolloin kalojen varovaisetkin tärpit huomaa. Lyhyillä heitoilla kalapaikan voi kammata perusteellisesti läpi.
virvelin heitoon:Ennen heittoa tarkista, että viimeisen vaparenkaan jälkeen siimaa on ulkona noin parikymmentä senttiä. Viehelukkoa tai perukkeen tyvessä olevaa leikaria ei kelata vavan kärkirenkaan sisäpuolelle, jottei viehelukko kolise heiton alussa renkaan läpi ja vioita vaparengasta.Vie vapa taakse tai sivulle.Tuo vapa eteen reippaalla ja kiihtyvällä liikkeellä, joka pysähtyy terävästi.Lopeta liike hieman yläviistoon tai vaakatasoon.Vapauta siima kun vapa on edessä, jolloin vieheen painon taivuttama vapa sinkauttaa uistimen matkaan.Tähtää vieheen lentorata eteen yläviistoon, silloin viehe lentää hyvin. siiman etsäminen katkeamisen heittossa:Älä pysäytä vieheen lentoa yhtäkkiä kuin seinäänÄlä käytä vanhaa, hapertunutta tai hiertynyttä siimaa.Tarkista siiman solmujen kunto.Varmista, ettei siima ole liian ohutta painaville
perhokalastus
Perhokalastus on selvästi muista kalastusmuodoista erotettava, ikivanha kalastusmuoto. Erona yleisempään viehekalastukseen on se, että pyyntivälineenä toimivat perhot ovat niin kevyitä, että niiden heittämistä varten tarvitaan painava, etuosastaan kartioitu perhosiima.
Perhokalastukseen tarkoitetut vavat ovat verrattain kevyitä ja pitkiä heittosiiman ollessa suhteellisen raskas.
Tällä mahdollistetaan pidemmät heitot kuin yleensä "perinteisellä" siimarakenteella on ollut mahdollista. WF-siima on periaatteessa ampupää, mutta kiinteällä juoksusiimalla.Perhon heitossa on ennemminkin kysymys siiman heitosta, koska perho on useimmiten erittäin kevyt ja olisi yksinään mahdoton heitettävä. Siiman painon täytyy olla sopusoinnussa vavan ominaisuuksiin nähden. Siksi välineyhdistelmän valintaa helpottamaan on kehitetty painoluokitus (AFTM) jonka avulla siima ja vapa voidaan ostotilanteessa valita toisilleen sopivaksi.
Karkeasti ottaen kevyeen harjuksen tai siian kalastukseen sopivat luokat AFTM #3-5, lohenkalastuksessa taas käytetään luokkia AFTM #9-12. Taimenelle sopii noiden välissä olevat luokat.
verkkokalastus
Verkkokalastuksen suurimpia ongelmia on alamittaisten tai rauhoitettujen kalojen jääminen pyydyksiin. Verkkoon jäätyään kalat yleensä kuolevat nopeasti, jolloin alamittaiset tai rauhoitetut kalat on palautettava (KalL 58 §) kuolleina takaisin vesistöön. Alamittaisten kalojen suojelemiseksi verkkokalastuksessa tulisikin siirtyä suurempiin solmuväleihin. Myös verkkojen sijoittamisella vesistössä ja pyyntiajankohdilla voidaan vaikuttaa saalislajeihin.
Koska verkkoon jääneiden kalojen vapauttaminen elävänä on vaikeaa, tulee verkkokalastusta säädellä nykyistä voimakkaammin tärkeimmillä lohikalojen vaellusalueilla ja kalastajien mainituilla alueilla tulee olla erityisen huolellisia välttääkseen ei-toivottujen lajien käymisen verkkoon.
Verkkokalastuskiellot kapeilla salmialueilla ja verkkomäärien rajoittaminen tiettyinä ajankohtina ovat tärkeitä toimenpiteitä vaeltavien järvilohien ja -taimenien kannalta.
Verkkokalastuskiellot kapeilla salmialueilla ja verkkomäärien rajoittaminen tiettyinä ajankohtina ovat tärkeitä toimenpiteitä vaeltavien järvilohien ja -taimenien kannalta.
Paikkauskollisina kaloina saimaannieriä ja harjus sen sijaan tarvitsevat rauhoitusalueita, joissa verkkokalastus on kielletty tai muutoin tarkoin säädelty ympäri vuoden.
Kalastuksessa tulisi siirtyä entistä enemmän pyydyksiin, joista kalat voidaan tarvittaessa vapauttaa vahingoittumattomina. Katiska ja rysä ovat hyviä esimerkkejä tällaisista pyyntivälineistä.
pilkintä
ärikoukkupilkintä soveltuu parhaiten pienehköjen ahventen nopeaan pilkintään, joten se on kaikkein suosituin kilpapilkinnän muoto. Tehokkainta värikoukkupilkintä on silloin, kun ahvenparvet ovat suuria. Samoin tehokkainta värikoukkupilkinnällä kalastus on silloin, kun veteen pääsee paljon valoa eli yleensä vähälumisella jäällä ja keväällä.
Hyvä värikoukkupilkki laskeutuu välittömästi pohjan lähelle oikeaan asentoon, juuri sinne missä parvi on. Varsinaista uintia ei ole, joten kalastaja tekee houkutusliikkeet itse. Useimamat ruotsalaisvalmisteiset pilkit on tarkoitettu juuri värikoukkupilkintään. Samoin aloittelija löytää kaupasta valmiiksi viritettyjä värikoukkupilkkejä, joilla ainakin pääse alkuun.
Värikoukussa ei käytetä syöttiä ollenkaan, joten värikoukun oikea väri ja uittotapa ratkaisevat kaiken. Perussääntö on se, että värikoukku on pienessä liikkeessä koko ajan, ettei ahven ehdi tutustua liian tarkasti tarjottuun herkkupalaan. Aavistuksen omainen pysäytys välillä saa ahvenen yleensä iskemään. Mikäli ahven ei heti iske tarjottuun värikoukkuun, lasken pilkin heti pohjaan ja nostan pöläytyksen jälkeen 10-15 senttiä pohjan yläpuolelle. Sen jälkeen värisytän pilkkiä koko ajan niin, että pilkki pysyy paikallaan, mutta värikoukku heiluu ilman tiettyä kaavaa.
ravustus
Rapuja voi pyytää monilla eri tavoilla. Niitä voi poimia käsin ja erilaisia rapukeppejä apuna käyttäen sekä myös rapuhaaveilla. Ehdottomasti suosituin on rapumerta, joita on myynnissä muovisia ja havasverkosta tehtyjä.
Ravunsyöttinä on käytetty niin lihaa kuin kalaa. Vanhan kansan ravustajat muistavat jopa kissan lihan käyttämisen syöttinä. Myös sammakon ja oravan lihaa kuuluu joidenkin käyttäneen. Käytetyin on kuitenkin kala. Ehdottomasti suositellaan ravustusjärven omaa kalaa (rapuruton ehkäisemiseksi). Särki on hyvä syöttikala, mutta myös muut kalat käyvät.
Rapu liikkuu eniten hämärässä. Monesti merrat lasketaan iltapäivästä ja niitä mennään kokemaan aamusta. Pitää muistaa, että osa ravuista on vikkeliä. Ne käyvät merrassa ja tulevat pois sieltä. Siksi mertoja kannattaa käydä kokemassa aivan aamuhämärässä tai jopa pimeässä. Aamun koitteessa osa saattaa olla jo piipahtanut merrassa, mutta lähtenyt sitten aamuyön aikana pois.
Mertoja voit laittaa 5-10 kpl jatoihin eli siis sitoa niitä yhteen pääsiimaan useampia. Noin 5 m väli on sopiva välimatka merroille. Ravustamaan voi lähteä 21.7. kello 12:00. Ravustuskausi jatkuu lokakuun loppuun asti. Ravuilla ei ole yleistä alamittaa, mutta kalastusalue voi sellaisen asettaa.
tuulastus
tuulastus (eli tuohestus eli pistokalastus) on kalastusjaji, jota harrastetaan yleisesti pimeinä syysöinä. Tuulastaminen tapahtuu soutuveneellä , jossa tuulastaja seisoo tai on polvillaan veneen nokassa ja koettaa iskeä tehokkaalla lampulla valaistulla alueella näkyviä kaloja pitkävartisella atraimella.
Tuulastuksessa tuulastaja sauvoo venettä atraimen varren avulla matalassa rantavedessä ja koettaa löytää näkökenttään iskettäviä kaloja. Venettä voi kuljettaa myös avustaja soutamalla tai melomalla. Tyypillisimpiä tuulastuksen saaliskaloja ovat hauki,lahna,särkikalat ja ahven.
Lahnaa on syytä iskeä hieman viistossa, paremman iskupinta-alan saavuttamiseksi. Ahventa taas kannattaa iskeä kalan suuntaisesti, sillä se nokkeluuttaan kääntyy välittömästi oikealle tai vasemmalle.
Paras tuulastuskeli on tyyni pimeä syysilta ja yö. Pilvinen sää on eduksi etenkin kuun loistaessa, sillä se vähentää heijastuksia veden pinnalla.
Kommentit
Lähetä kommentti