vilja-allergia
Oireita ovat ripuli, ihottuma, ilmavaivat, oksentelu, pituuskasvun hidastuminen, anafylaktinen šokki ja hengitysteiden sairaudet. Pienellä joukolla vehnäallergisista esiintyy vehnä-rasitusanafylaksiaa. Heillä anafylaktinen oireilu edellyttää, että elimistössä on vehnän allergisoivaa valkuaisainetta ja syke nousee esimerkiksi liikuntasuorituksen yhteydessä.
vehnä- ja maissitärkkelys, vehnäglukoosi, maissiöljy runsas käyttö elintarviketeollisuudessa vaikeuttaa viljojen välttämistä. Viljojen ainesosiin voi törmätä myös lääkkeiden tuoteselosteissa.
Välttämistarkkuus vaihtelee yksilöllisesti ja osa vilja-allergikoista voi käyttää esimerkiksi viljatärkkelystuotteita ja glukoosisiirappeja.
Ruokavalion kuntoon saattaminen on kuitenkin vilja-allergian tärkein hoitomuoto. Ruokavaliohoito vaatii allergikolta - lapsen ollessa kyseessä tämän vanhemmilta - vaivaa sekä kärsivällisyyttä.
Vilja-allergiassa allergikko on herkistynyt yhdelle tai useammalle viljalle. Allergisen reaktion aiheuttaa viljan proteiini, enimmäkseen vehnä, mutta myös kaura, ruis ja ohra. Kaura on monesti parhaiten siedetty. Myös maissille, riisille, tattarille ja hirssille voi olla allerginen.
Vilja-allergia on yleensä pikkulasten tauti ja siitä voi parantua.
vehnä- ja maissitärkkelys, vehnäglukoosi, maissiöljy runsas käyttö elintarviketeollisuudessa vaikeuttaa viljojen välttämistä. Viljojen ainesosiin voi törmätä myös lääkkeiden tuoteselosteissa.
Välttämistarkkuus vaihtelee yksilöllisesti ja osa vilja-allergikoista voi käyttää esimerkiksi viljatärkkelystuotteita ja glukoosisiirappeja.
Ruokavalion kuntoon saattaminen on kuitenkin vilja-allergian tärkein hoitomuoto. Ruokavaliohoito vaatii allergikolta - lapsen ollessa kyseessä tämän vanhemmilta - vaivaa sekä kärsivällisyyttä.
Kommentit
Lähetä kommentti